5,3 °C

Lentokoneiden valot repii pilviä riekaleiksi ja
takertuu mun verkkokalvoille enkä mä oikase metsän poikki ettei susi syö.

Tällä kertaa terveisia suolahöyrypiipun takaa!

Niin, höyryhengitys on se mikä auttaa yskään, räkään ja muuhun. Ainakin toivottavasti. Yritän tässä korjailla ääntäni viikon gurggugibuyskä-rupeaman jäljiltä. Haluaisin laulaa, mut pitää olla varovainen ettei tuu takapakkeja. Palautunut puheääni on kuitenkin jo iso plussa!

Tässä eräs piisi, johon rakastuin viikonloppuna:

Ja minä osasin tien, jolla kaniit karkeloi,
ja minä lauloin mennessäni niin kuin vain elävät voi:
Kaunis Marjaana polkee jälleen, ruuvit on irrallaan ja renkaat lyö tyhjää.
Kaunis Marjaana sulkee silmät, aina on joku joka ottaa vastaan

Kävin ystäväni kanssa SMG:n keikalla, tykästyin kyseiseen bändiin ihan uudella tavalla, koska livenä kaikki tuntuu ja kuulostaa vähän toisenlaiselta. Tiedätkö miltä näyttää ja miltä tuntuu kun on vahva yhteys toiseen ihmiseen? Omalla kohdallani voin nimetä tällaisiksi ihmisiksi vain yhden tai kaksi ystävääni ja siskoni. Sellainen yhteys että tietää toisen olevan läsnä ja melkein lukevan ajatuksetkin. SMG:n laulajilla oli upean äänen lisäksi sellainen yhteys, minä näin sen. Sellainen varmuus ja luottamus näkyy ja huokuu. Vasta myöhemmin sain tietää että he tosiaan ovat siskoksia!  Connection. <3

Marraskuu on jo pitkällä ja nyt voisi jo ihan hyvällä omalla tunnolla laittaa jouluvalot ja alkaa suunnitelemaan piparkakkutaloa. En ole vielä yhtään miettinyt millaisen tekisin. Viime vuonna mietin muistaakseni, että “ensi vuonna pienempi ja söpömpi.” Viime vuonna talon sisällä oli kaksi pöllön näköistä kissaa. Tänä vuonna täytyy keksiä jotain muuta. Pienempi talo olisi varmaan kodikkaampi. Tässä pieni piparkakkutalo muutaman vuoden takaa:

En ole muuten tehnyt vielä mitään tilkkupeiton eteen enkä edes tiedä miksi. Joskus on vain vaikeaa aloittaa. Odotan ehkä että kankaat tekevät aloitteen? Tai sitten pelkään että työ jää kesken. Toisaalta nythän se vasta kesken onkin. Kerran aloitin ompelemaan kauppakassia, mutta ompelutaitoinen siskoni kertoi minulle ettei asia ollutkaan ihan niin yksinkertainen kuin olin kuvitellut. Koulussa olin aina puukäsitöissä. Tein löylykauhan, hyllyn, ovikellon, elektroniikkapelin, pöytälampun ynnä muuta yleishyödyllistä, mistä ei ole enää jälkeäkään. Ompelukoneella osaan ommella enimmäkseen verhoja enkä suoranaisesti kersku sillä. Kauppakassi jäi kesken, koska en jaksanut panostaa tai se unohtui tai jotain. En muista, en muistanut ennen kuin sain kyseisen kassin pari vuotta sitten valmiiksi ommeltuna siskoltani joululahjaksi! – Ja kyse oli kuitenkin VAIN kauppakassista. Nyt työn alla on jättikokoinen tilkkupeitto. Herran haltuun tämä(kin).

Kai joku vielä ottaa vastaan.. <3

Terveisiä teemukin takaa.

Painajaisia ostoskeskuksessa. Jalkoihin (omiin ja toisten) sotkeutuvia teinejä. Huutavia lapsia ja niiden tuskastuneita vanhempia. Yksinäisiä harmaita mummoja. Mallinukkeja ja rullaportaita. En tiedä mikä siinä on, mutta jostain syystä kammoksun vaateliikkeiden mallinukkeja. Siis niitä, joilla on kasvot – sellainen kylmä katse. Tai siis ei se katse ole se juttu vaan se että sivusilmällä katsottuna ei voi aina olla varma kuka on nukke ja kuka ihminen. Lopulta en ollut enää varma siitäkään joka katsoi peilistä… Outo ilme.

Siinä on jotain todella lohdullista kun sade ropisee huppua vasten kun kävelee harmaassa tai mustassa. Aurinkoinen päivä on kaunis, mutta vaativa jos ei olekaan iloinen juuri sillä hetkellä.

Asiasta ihan viidenteen kukkaruukkuun, ajattelin tehdä tilkkupeiton. Suunnitelma on ja itse asiassa kankaat myös. Ompelukone täytyy lainata ystävältä. Ennen konetta projektin nimi on “leikataan niitä tilkkuja, jotta on sitten mitä ommella.” Miksi puhun monikossa? Jos enteet paikkansa pitävät, ompelen peiton ihan omin pikku kätösin. (: Kertoilen jahka tulee valmista tai jos ei tule, lupaan kertoa miksi. Jos osaan.

On tavallaan nurinkurista että olen elävässä elämässä melkoinen kielipoliisi kaikin puolin, pidän suomenkielestä ja sen säännöistä. Silti kirjoitan blogia ihan miten sattuu ja siis näitähän sattuu aina riittää sana jos toinenkin leikkiin ryhtyy ja rivit juoksee jotenkin. Jonnekin.

Kaunis mieli.

Kolahtipas tänään, tässä ja nyt. Välillä elämä tuntuu siltä että kiipeäisi vuorenrinnettä ylös ylös. Mitä ylemmäs pääsee sitä kauemmas näkee ja sitä enemmän huimaa ja pelottaa kun katsoo alas – sinne minne on jo matkaa.

Kun yli kävi tuuli ja laulavat laineet löi
sen kulkua seuraili ja tyyntä hän ikävöi
ja mietti yksin hiljaa, liikkumatta, paikallaan
aikapäiviensä teitä

Pyhäkoulujeesuksesta pienenä kerrottin
rakkauden puolapuilla pelisäännöt kerrattiin
elämähän meitä laittaa kouluihin oppimaan
ja korpiteille enkeleitä

elämähän meitä laittaa kouluihin oppimaan
ja korpiteille enkeleitä

Kun taivas oli tumma
ei hän nähnyt edes jalkojaan
hän mietti, miltä tuntui
isku vasten hänen kasvojaan
ja vesi oli mustaa siellä alhaalla, jossakin
ääretöntä surunauhaa

Vaan turvallinen yksinäisyys tarjoaa syliään
ja leviää jo lämpö yli pimeän ja yli jään
vielä humisevat äänet yllä kiireisen kaupungin
arjen huojentavaa rauhaa

vielä humisevat äänet yllä kiireisen kaupungin
arjen huojentavaa rauhaa

Lopulta kun päättää alkaa töitään tekemään
pilkkoa saunapuita ja kuunnella levyjään
kaunis mieli kääntää katseensa eteenpäin
ja sydän helpottunut huokaa

Kaunis mieli kääntää katseensa eteenpäin
on asioita pyöritelty tarpeeksi omin päin
ja huomaa, kuinka hyvä olla on juuri näin
sydän helpottunut huokaa

Viimeiset rivit toivat keveyden. Jos tunnet minut, tiedät mitä tarkoitan. <3

Nyt tämä sydän huokaa ja menee nukkumaan kaunista unta toivottavasti tänä yönäkin niin aamulla vois olo olla ku rakastuneella tai edes jotain sinne päin oon menossa syksymetsä loistaa kohta niin että silmiin sattuu valo vähenee äänet yössä nukkuu kehdossa keinuu edes takas ottaa syliin päästää takasin luontoon huokaamaan. Hyvää yötä.

Oi musiikki! <3

Yksi elämäni isoista voimavaroista on musisointi soittamisen, laulamisen ja kuuntelemisen muodossa. Samaan aikaan tai eri aikaan. Se mitä kaipaisin enemmän on ihminen tai ihmiset joiden kanssa voisin soida. Laulajia löytynee lähipiiristä, mikä on ihanaa. Se mikä on pahasti kiven alla ja tähän asti pysynyt siellä on toinen nokkahuilisti. Ei ole kovin suuressa suosiossa kyseinen soitin, kiitos ala-asteen musiikkituntien. Meinasi siinä kieltämättä minultakin into lopahtaa heti alkuunsa, mutta ei onneksi kokonaan! En suoranaisesti kersku kyseisellä harrastuksella, koska useimmat eivät taida oikein ymmärtää. Tenorinokkahuilun ääni on hyvin miellyttävä, voi vakuuttaa. Tässä yksi suosikkikappaleistani, jonka tuntee jo naapuritkin:

Jos olisin pitkäjänteinen, keskittymiskykyinen ja taitava niin hienointa olisi päästä orkesteriin soittamaan. <3

Teatterin lavalle kaipaisin myös. Pitkästä aikaa. Olen kaivannut. Teatterissa pääsee tavallaan toiseen todellisuuteen olemalla kuitenkin erittäin läsnä juuri siinä missä on. Tekee hyvää saada välillä olla  joku ihan muu kuin elävässä elämässä. Välillä kuvittelen niin. Aika usein oikeastaan. Kun kuuntelen lenkillä musiikkia, mielessäni pyörii monenlaisia näytelmien kohtauksia eri kappaleisiin sovitettuna. Näen roolihenkilöt ja kuka heistä laulaa missäkin kohtaa, miten he liikkuvat ja ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa, mitä tapahtuu taustalla… Ja kaikki tapahtuu mun pään sisällä.

Yöjuoksu

Pimeässä kaikki on jotenkin erilaista, valtaväestö nukkuu tai on poissa. Lähikauppa nukkuu. Yöllä se on autioitunut, ainoa valpas on valvontakamera.

Vauhti on erilaista, moninkertaista. Tulee sellainen olo että voin juosta tai polkea lujempaa kuin koskaan ennen ja jaksan mitä tahansa. Melko petollista tavallaan, mutta ihanaa. Vastaantulevat ihmiset ovat yöllä eritavalla kiinnostavia ihan itsesuojeluvaistonkin – sen vähäisen – kannalta. Mustat vaatteet ja taskuun piilotetut kädet tekevät erityisen valppaaksi. Keltainen tuulipuku ja koira ovat useimmiten vaaraton yhdistelmä.

Jotkut tekevät nuotion sillan alle, toiset nurmikentälle. Joku istuu autossa tyhjällä parkkipaikalla, toinen hoippuu eksyneenä kotimatkalla. Linja-autosta purkautuu pimeään monta väsynyttä.

Myös äänet ovat erilaisia, tarkempia yöaikaan. Taustahumina ei ole niin voimakas. Pusikoissa rapisee, askelten äänet ovat ihan eri tavalla olemassa. Päivällä sellaista ei tule edes ajatelleeksi.

Hyvin montaa asiaa ei tule päivällä ajatelleeksi ääneen.

Loman viimeinen yö on tämä.

Täällä taas…

Useampi ihminen on kysellyt miksi en kirjoita tänne enää. Vastaus on, en tiedä. Ehkä pelkään etten ole enää luova. Pitäisi ihan tosissaan kirjoittaa enemmän! En ole koskaan ennenkään etukäteen suunnitellut mitä kirjoitan, sanoja vaan tulee perätysten. Ehkä niitä tulee nytkin?

Mistähän alottaisin. Tästä hetkestä,… On melko kummallinen aamu. Nyt ei edes ole aamu yleisen käsityksen mukaan, mutta tuntuu aamulta. Ensimmäisen kerran minusta tuntui aamulta yhdentoista jälkeen illalla. Ihmettelin miksi on niin pimeää. Laitoin sen syksyn piikkiin, pilviä. Hämmästelin miksi väsyttää pitkän yön jälkeen niin paljon. Sitten tihrustin kelloa uudestaan, viisarikellon sijasta digitaalista aikaa, 23:40. Pää takaisin tyynyyn siis.

Niin, tosiaan, syksy ja pilviä. Joskus aiemmin ahdistuin syksyllä, mutta nyt odotan sitä. Minulla on sellainen olo, että tämä syksy tuo jotakin uutta tullessaan. Oikeastaan koko vuosi on ollut melko tapahtumarikas tavallaan. Isoja muutoksia, enimmäkseen hyviä sellaisia. Lueskelin hiljattain viisi vuotta vanhaa päiväkirjaa. En tunnista enää itseäni siitä. Olin unohtanut aika paljon. Olin kirjoittanut paljon ihmisistä, joista minulla ei ole enää aavistustakaan keitä he ovat, vaikka kuinka yritän? Toisaalta löysin pitkiä tarinoita ihmisistä ja minun suhteestani heihin, joita en varmasti unohda koskaan. Ei se enää satu paitsi korkeintaan hetkittäin. Silloin sattui enemmän kuin oli tarpeen. Toisaalta Siperia opettaa ja surkea olo kasvattaa luonnetta. Nyt kaikki on niin paljon paremmin ja olen antanut anteeksi ja oppinut ymmärtämään. Ymmärtäminen, eräänlainen taiteenlaji sekin.

Voisin tehdä listan asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi.

• lokinpoikaset
• ystävät
• kissa
• ihminen jota rakastan
• ihmiset joita rakastan
• viileä vesi
• lämmin ilma, ei liian
• laulu oravasta
• työ
• fillari ja pitkät lenkit
• koiratossut
• itsekerätyt mustikat pakkasessa
• rantahiekka
• metsäpolku
• piano ja nokkahuilut (kolme kappaletta)
• jäätelö
• tuoksukynttilät
• kuu
• ukkonen
• laulaminen
• teatteri, tänään pääsen katsomaan pitkästä aikaa ja näen samalla monta naamaa joista tykkään

Onhan näitä asioita valtavasti kun hetken miettii, tässä niistä muutamia.

Nyt luulen että tämän aamun täytyy kääntyä päiväksi, lupaan jatkaa myöhemmällä. Enemmin tai myöhemmin!